Maailmaa, elämää ja todellisuutta voi hahmottaa monella tapaa, ja jokainen on tietysti osallistujana siinä. Tietyt taipumukset ja uskomukset ovat erittäin tarttuvaisia valtaosaan kulloisenkin ajan eläjistä; luojista, muovaajista ja kuluttajista. Mikähän näistä korostuu kulutusyhteiskunnassa? Erilaiset yhteiskuntajärjestelmät ovat maalailleet vakaita raameja arjelle, samaten uskonnot ja muut perinteet. Noilla raameilla on vaikutuksensa, huomioarvon nostatuksensa ja poissulkevuutensa. Muun muassa eriarvoisuuden käsitteistö ja "eriarvoisuuden uskonto" tuntuu häkellyttävän voimalliselta. Muiden käsitysten ohella muodostuu monesti myös jonkinlainen, yksilöitynyt käsitys sotkusta.
Sanat eivät tietenkään ole oleellisia vaan merkitykset, ne hahmotukset ja kohdistukset, joita elämämme huokuu eli millä sen hetket täyttyvät. Toisaalta sanat ovat tietenkin myös oleellisia niiden kantamien kohdistusten ja niihin ladattujen merkitysten takia. Keskeisintä ei liene elämisen pilkkominen vaan tietenkin itse eläminen, "kuluvan hetken parrasvalossa". Siitä käsin tunnumme asioita arvottavan ja maiskuttelevan, ilmentävän. Kaipa sitä on hankala liialti toistaa. Mitkä värittymät ovat pesunkestäviä ja minkä tahrojen annamme kantaa nykyhetkessä? Mistä voimme oppia, mistä voimme päästää irti, missä on käsiteltävää? Onko mielenlaatua joka käsittelee asiat niiden ilmetessä?
Hahmottava kokija saa hahmotuksillensa hahmoja esimerkkeinään toimineista hahmoista ja niin edelleen. Kyseessä on laaja vuorovaikutuskenttä, jossa esimerkeillä on usein vahva valta. Entä mitä tuntemuksia hahmottumat herättävät? Jos esimerkkihahmot ja ympäröivät hahmottumat saavat aikaan sotkua, on sotkun Hahmottajalle jossakin vaiheessa luontaista kyseenalaistaa sotkuisia arvorakenteita ja ryhtyä niitä siivoamaan? Ajavana intentiona saattaa olla itsekeskeisriskisemmän siivoamisen sijaan siivoutuminen. Anteeksiantavuudessa tuntuu piilevän suuria voimavaroja tässä suhteessa.
Mutta jos sotku on monien Hahmottajan arvoa edelleen nauttivien merkitysten pirstaloima, miten lie asian laita sitten? Sekin selviää selvitessään elämällä, jos se jostakin syystä kummastuttaa. Tulee mieleen muistissa kummitteleva, jostakin kuultu muunnelma "zeniläisestä" tai pikemminkin yleismaailmallisesta, yksinkertaisesta sanonnasta: "pelastakaamme maailmaa, edes itseltämme". Tähän voi lisätä yksinkertaisesti: eläen ja vaikuttaen todellisuuden keskiössä, hetkestä hetkeen. Tällöin kiintoisia potentiaaleja saattaa hiipiä mahdollisesta hiljaiselostaan (sekä sanoilla maalailluista haikailuistaan) todellisuuden näyttämölle? Tapahtuu jos tapahtuu, on jos on, ollessaan ja ilmetessään. Vaikutuspotentiaalit ovat suuret, jokaisella.
