keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ihmiskunta

Jollei elo niin muodollista,
lienee kaikki mahdollista?

Kaavoja uria kaikkialla,
onko jokin vialla?

Kaikilla on omansa,
eikö se ole ansa?



lauantai 17. toukokuuta 2014

Novelli: Rituaaliritari


Verestävät auringon säteet värjäsivät kolossaaliset kivitornit punaisen ja oranssin spektrin vivahtein; väsyneet silmät näkivät kaiken. Hahmo seisoi ulokkeella tyhjyyttä tuijottaen, mutisi ja mietti. Taustahäly ei erottunut, sillä seisojan elinvoima ei päästänyt sitä yltymään häiriöksi.

Olen syvästi uskovainen, äärettömän vakuuttunut. Uskoni juurakot ovat lukemattomien rituaalien pönkittämät; ne valavat perustukset elämälleni. Suhtaudun niihin ritarillisesti!

Kaikki alkaa jo aamunkoitossa; kaksi kuppia mustanpuhuvaa nektaria. Aamurituaaleihini kuuluu myös suuhygieniset toimitukset, muun muassa. Rasvainen ravinto ja lääkärini määräykset vankistavat vahvaa pohjaa.

Uljaana otan vastaan uuden päivän, sillä tiedän ennustukset. Mieleni leikkaa kirkkaana, suunnitteluni lähentelee suuruuksia! Minä nimittäin tiedän kaiken tarpeellisen, luettuani sen kalenteristani. Tunti seuraa toista ja olen juuri siinä, missä ennustus sanoo. Jos kalenteri ei tiedä niin ei hätää; rituaaleista lääke siihenkin!

Käytän suuruuteni päivät rituaalien suunnitteluun, kertaamiseen, vertaamiseen ja tietenkin tienaamiseen. Tokihan minulla sitä on, mutta voisi olla enemmänkin! Kirjoitan kalenteriin suurin kirjaimin "SISU" jokaisen satunnaisen aukon, kuten harvojen sunnuntaipäivien kohdalle, jotta nekin tulisivat täyteen ja valelisivat uskoni peruskalliota.

Nyt valitettavasti tiedän, että aika on täyttynyt. Kolmannen kerran tosi toi lääkärin tylyn tuomion. Pakotettu vapaus tulee, mutta teen siitä sisukkaan rituaalin. Tiedän saavani paikkani auringossa; palmupuiden alla bambukehdossa pian jo makaan ja heitän tekohampaat kristallimaljaan! Sieltä sitten hautaan, saatteessa rituaalin.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Viaton ironia?


Blogin viitoittaviksi teemoiksi olen (ainakin joskus) luetellut psykologisen ajattomuuden, kyseenalaistamisen ja havainnot ihmiselon ironiasta. Kahden ensiksi mainitun ja niitä läheltä liippaavien aihepiirien pyörittelyn vastapainoksi soveltuu, ehkä suorastaan eräänlaisena järjen äänenä, ironia.


Sanakirjamääritelmä ironialle on epäsuora iva, mikä kuulostaa hieman piikikkäältä, ehkä jopa halveksivalta. Se tosin johtunee vain assosiaatioista ivan suhteen. Määritelmään sisällytetty epäsuoruus sisältääkin mielestäni tärkeän sävyeron. Ajattoman ainaisen, intuitiivisen tilannetajun tärkeyttä tuskin voi tarpeeksi korostaa ironiankaan suhteen. Ehkäpä epäsuora iva on paras keino kuvata suoraviivaista, pirstottua tolkuttomuutta? Suoraan sanoen, tiedä häntä.


Olkoot tämä kuitenkin paradoksaalinen ylistys ironialle, koska olen havainnut sen omakohtaisesti arvokkaaksi tunaroinnista toiseen. Erittelen, vallitsevaa dualistis-analyyttista kaavaa mukaillen, kollektiivisen ironian ja itseironian. Ytimessään ne ovat toki yksi ja sama, mutta itseironian painollinen ja merkityksellinen arvo taitaa kumminkin korostua elinympäristössämme aika tavalla? Se on eräänlainen sanallinen mielenterveyslääke, jos siihen uskoo ja uskollahan on arvoa uskovalle.


Ironia on kyseenalaistuksen työkalu ympärillämme ilmenevien asioiden kohtaamiseen, mutta ironia voi toki olla myös viheliään viiltävä miekka näkövinkkelistä riippuen. Työkaluna kaikki määritteet toimivat joka tapauksessa parhaiten; tällöin ne eivät niin herkästi ehdollista itseään "sanallisiksi mielenterveyslääkkeiksi", vaikkei siinäkään toki mitään vikaa ole.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kehitys





Huolta puoltaa;
hinku huoltaa?

Poista ja toista;
jaa osiin?

Saumaton saavutus;
savuja horisontissa?

lauantai 10. toukokuuta 2014

Elämä?

Ei
 ole 
mitään 
mitä 
minun 
pitäisi 
olla, 
eikä 
mitään 
miksi 
minun 
pitäisi 
joskus 
tulla. 
Teen,
jos
teen.
Tulen,
jos
tulen.
Olen,
jos
olen.
 

Sitä on kaikki.
Sitä on rakkaus.
Sitä on totuus.
Se on ajaton.
Se vain on.
Vain on.
On.