Mielipiteiden laadun olemus

Persoonat sekä yksilökäsitteet rakentuvat laajalti kiinnostuksia ja mielipiteitä peilaten. Ne ovat kuin joukko enemmän ja vähemmän kirjavia magneetteja; vetäen "ensimmäisiä" puoleensa, huomioimatta "toisia" ja torjuen "kolmansia" vaikutteita. Kiinnostuksista puhuttaessa tulee keskeisesti mieleen kiinnostuksen laatu/syvyys. Se on erittäin vaikutusvaltainen tekijä ihmisten vuorovaikutuksessa. Eri syvyystasolla oleva kiinnostus on ehkäpä sitä haastavampi kuilu, mitä kapea-alaisemmasta aiheesta on kyse? Soveltaminen toki auttaa, jos siihen ollaan valmiita "antautumaan" ja jos siihen ylipäätään löytyy intressiä.

Syvä kiinnostus vuorovaikutteisuuteen voi hälventää mahdollisia, ihmisten välillä vallitsevia mielipidekuiluja. Kysyvä, kiinnostusta osoittava ja eräänlainen "esiin manaava" metodi on ehkäpä tehokas kuilun hälventäjä. Ollessaan aitoa, tuo metodi voi peilautuvuutensa ansiosta "manata esiin" aiemmin olemattomia tai piileskelleitä merkityksiä tai näkökulmia myös itse kyselijässä. (tässä linkki aiempaan pohdintaan mielipiteistä)

Itse asiassa tuntuu jopa, että tämä aihepiiri on jonkin erittäin, erittäin merkityksellisen äärellä. Merkityksen, joka koskee keskeisesti niin omakohtaista yksilötason oivallusta, kuin koko ihmiskuntaakin. Tuo merkitys on vuorovaikutteisuus. Oikeastaan vuorovaikutteisuuden voisi sanoa viittaavan koko maailmankaikkeuteen, ainakin jos on uskominen ilmeisiin havaintoihin siitä että tapahtumilla on seurauksensa ja mitä varsin monet muinaiset tietäjät ja nykyiset tiedemiehet ovat teorisoineet ja mieltäneet todeksi. Kuinka laaja-alainen ja kattava tuo vuorovaikutus sitten on, ei tässä yhteydessä ole niinkään oleellista; onhan fokuksena etenkin ihmisten välinen vuorovaikutus.

Merkityksen perustavanlaatuista, äärimmäistä oleellisuuspotentiaalia tuntuisi kuvastavan hieman eri yhteyksissä ja eri tavoin ilmaistu toteama, joka kuuluu näin:

"Mikä on ylivoimaisesti tärkein kiinnostuksenne?" - Jiddu Krishnamurti, Oivalluskyky herää II

Tarkoituksena on linkittää nämä lopussa olevat lainaukset (Jiddu Krishnamurti, kirjassa Oivalluskyky herää II) tukemaan oleellisuuspotentiaalia, joka merkityksen, mielipiteiden laadun kautta on mahdollista välittyä ja jättää asian tällä erää siihen. Ilman minkäänlaista yhteyttä kiinnostuksen tasolla, jäänee vuorovaikutus tai edes minkäänlainen orastava potentiaali sillä erää siihen.

"Kun omakohtaisesti ymmärrämme oman syvän kiinnostuksemme, kykenemme oivaltamaan myös suhteemme toiseen ihmiseen tuon kiinnostuksen mukaisesti. Jos tuo kiinnostus on epämääräinen, pintapuolinen, riippuvainen ympäristöstä ja tuulesta, joka puhaltaa milloin mistäkin, niin sekä ulkonainen että sisäinen toimintamme on jokseenkin  sattumanvaraista ja merkityksetöntä."

"Mutta selvittäkää itsellenne omakohtaisesti, mikä teitä kiinnostaa ja nähkää, kuinka paljon energiaa, tunnevoimaa ja vitaalisuutta olette valmis panemaan tuon kiinnostuksen jäljittämiseen, sillä jos teillä ei ole tunnevoimaa eikä syväjännitteisyyttä tuon kiinnostuksen jäljittämiseen, niin - jos sallitte minun huomauttaa - turmeltuminen on alkanut..."

"Puhumme siitä, oletteko kiinnostuneet, vitaalisesti kiinnostuneet jostakin, onko jokin asia teille tärkein, teille ihmisenä - en tarkoita luonnonlahjaa, taitoa enkä kykyä. Jos teillä on tuollainen syvä kiinnostus ja elätte sen parissa, siitä viriää intohimo, tunnevoima, eikä se haihdu vain siksi, että hiuksenne harmaantuvat."

"Kun elämäänne sisältyy jokin pääkiinnostus, olette tietoinen kaikesta. Kun olette kiinnostunut järjestyksestä, ei kysymyksessä ole järjestys vain omassa itsessänne, vaan koko maailmassa."

"Ja onko totuus jokin kiinteä, staattinen vai jotakin elävää, vitaalista, liikkuvaa, jotakin, johon ei ole mitään tietä? Teidän on omakohtaisesti oivallettava kaikki tämä."

Potentiaalinen potentiaali

Havaittavissa ehkä on kuinka ihminen hukkaa potentiaaliaan, valtaosa yksilöistä ilmentää sitä enemmän ja vähemmän kirjavasti. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoituksellinen tuomio eikä hakemalla haettu huomio, lieneekö vain oleelliselta tuntuva havainto ilmenevästä; epäoleellisen kukoistuksesta. Kenties suorastaan mekaanisesta sellaisesta, itse itseään ruokkivasta, omaa olemustaan sen kummemmin kyseenalaistamattomasta ihmisolennon valtavirrasta.

Samaan "hengenvetoon" on mahdollista todeta, että vaikka potentiaali ilmeneekin isolti hukkana, se on jatkuvaluontoisesti läsnä, ja että sen jatkuvaluontoinen hukkaaminen tuo oleellisuutta ilmentävän potentiaalin havaittavammaksi; havaitsijan täytynee tällöin sisäistää havaittu, jolloin jotakin perustavanlaatuista saattaa ilmetä. Jotakin, joka ylittää tuon mekaanisen, itse itseään ruokkivan, ehdollistumien, konfliktien, refleksirakenteiden, ongelmien, pelkojen ja pintapuolisten uskomusten ajaman "epäoleellisen todellisen", koukuttavan kierteen. Pelkkä pilkkova tieto tai sillä filosofointi ei johda liene mihinkään, joskin jostakin oleellisesta ja eheästä se voi vihjata tai olla vähintäänkin tulkitsijansa peili. Tuo jokin ei ilmene, jos se yrittää toimia, yrittää korvata olevaa ideologialla, on hyväksymättä parhaillaan ilmenevää, vastustaa sitä. Se ilmenee vain toimiessaan, ollessaan, hyväksyessään ja tapahtuessaan kokonaisvaltaisesti osana totuutta eli tapahtuvaa vuorovaikutteisuutta.

Lopuksi kielikuvajainen takasta: siinä riittää kyllä puita ja liekki palaa ajoittain vahvanakin. Takan lämpöenergia vain valuu hukkaan, sillä takka ei varastoi lämpöä niin hyvin kuin se kykenisi. Sen muurauksessa on näet silminnähtäviä aukkoja, joita on kuitenkin totuteltu olemaan huomaamatta talon asukkien toimesta, toisistaan erottautuvin näkökulmin ja viihdykkein. Osa aukoista on kenties niin hämärissä katon rajassa, ettei niistä saa mitään viitteitä vailla orastavaa kiinnostusta tai niiden pysyvyyden kyseenalaistusta. Asukit toki kaatavat lisää puita ja pitävät huolen että takan edustalla niitä riittää, ainakin toistaiseksi. Takka palaa päivästä toiseen, vaikka asukit vaihtuvat. Harvat tietävät miksi.