Sikakiva

Nerokasta kerrassaan,

kuinka siat kylpee kermassaan.

Missä vahingon rajat,

kun sillä semmoiset varat?

Abstrakteja imbesilliarvoja,

ja mukaudumme mukaan, tuohon tapaturmaan.

Ilmapallo

Se oli perin vivahteikas ja ärräpäitä lähetellyt prosessi: varsinkin alkusysäyksen liikkeelle lähtö vaati suunnattuja voimia. No, paksu muovi löystyi ja ilmapallo kasvoi kuin kasvoikin, kasvoi lisää, paisui ja saavutti läpikuultavat ihannemittansa. Puhaltajan kanttia kyllä koeteltiin, sen verran mainittakoon. 

Sitten ilmapallo eli ja mukautui, oli osallisena perherutiinissa. Sen monimuotoisuus kukki, staattinen pintasähkö näet veti pinnalle kaikenmoisia kirjavuuksia sormenjäljet seuranaan.

Eräänä aikaisena aamuna pallo pääsi kuitenkin käsittämättömällä tavalla irti olohuoneen takaseinän alumiinikoukusta, tempautui ilmaan ja liihotteli suuresta läpivedon voimasta ulos viereisestä ikkunasta. 

Kauneutta rappiossa ja uusiutuvuudessa: kieppuessaan mukautuvimmat tomutarrautujat säilyivät, muuntuivat ja vähäpätöisemmät väistyivät. Sitten eräs sen pinnan pölyhiukkasista tuli tietoiseksi itsestään ja siitäkös vasta pölläkkä lähti. Pintapöly lisääntyi kuin monistustaitoinen basilli.

Tuulen hennot kätöset kantoivat palloa kohti kuralätäkköä: ”pläts!”. Lätäkön pinnalla se sitten pomppi ja kylpi liassa hetken jos toisenkin. Tarkkailin sitä keittiön ikkunasta. Matala lätäkkö kuivi sen läiskynnän alta ja paljasti terävät sorakivet. 

Pölyhiukkaset olivat jo niin mahtavia olioita että olisivat, koordinoidulla yhteisponnistuksella eli vieriviereen asettautumalla, voineet ponnahduttaa pallon helposti pois lätäköstä. Mutta niillä oli kiire, ymmärtäähän sen, ne olivat keskittyneitä yksilöllisiin eroihinsa, vaikka staattisen sähkön taustasäteily kuinka säteili. 

Entä sitten? Pallo ei puhjennut, se oli näet vahvaa lateksia! Pallo oli tehty aikana, jolloin kestävyys oli arvo. Liki samanaikaisesti antoi tasaisen ailahtelevainen sää mojovan sadekuuron ja pyyhki pölyt pois. Roskakatoksen ruosteen kukittama peltikontu oli vain millimetrien päässä lätäkön reunasta. 

Pallo siis pelastui ja pääsi takaisin kerrostalokolmion nurkkaan. Siellä se sitten keräisi uutta pintakerrostumaa kunnes se puhkaistaisiin, tarkoituksellisesti.

Ansailmaisut: "Pitää tehdä jtk."

Jos käytämme yhtenä hahmotuksemme ankkureista niinkin velvoittavaa sanaa kuin pitää (vrt. englanninkielen "must"), emmekö väistämättä luo sudenkuoppaa vapauden toimimiselle? Pitää on kaiken lisäksi melko hyödytön sana myös velvoituksen määrittäjänä; emmekö voisi vain suoraviivaisemmin tehdä mikä mielletään tehtäväksi tai vain todeta että tämä tehdään näin? Eli jos velvoitteista pidetään kiinni, niin jätetään "pitää-rasiteriskilisä"?

"Pitää kyl käydä kattoo se leffa ja joo, pitää kyl maistaa sitä uutena lanseerattua konjakkimeetvurstia." Ilmaisu liitetään siis myös mukaviin asioihin. Pidämmekö asioiden tekemisen pakottavasta pitämisluonteesta? Edellä mainittu leikkisä paradoksi tuo toki esiin pitää-sanan toisen käyttöyhteyden, "pitää jstk.", mikä varmastikin lisää sanan käytön vilkkautta mieluisampien mielentuotosten mehustelussa. Siltikään se ei poista sanan pakotusvivahdetta, jota toki nyt valonheittimen kera korostetaan.

"Pitää kyl käydä kattoo se leffa" sijaan sijoittaisin esimerkiksi ilmaisuihin "on kyl kiva käydä" tai suoremmin "joo, käydään kyl kattoo se". Ehkei sillä pienimuotoisesti ole mitään väliä, mutta pitkässä juoksussa kaikki vaikuttanee kaikkeen, niin ehkä on (eikä pitäisi olla) ja siitä siis kyseenalaistava ansabrändäys.

Ansailmaisut: "googleta se"

 

 

Vaivaako mieltäsi kastematojen pariutumiskäytänteet vai etkö muista jotakin tärkeää vuosilukua? Eipä hätää, googleta se! En lähde rakentamaan ongelmaa, mutta kyseinen termi sai yhtäkkiä mietteliääksi.

Google on valtava entiteetti. Internetin pioneeriajoista asti se on lipuen runnoutunut varsinaiseksi megatoimijaksi. Otsikossa on viittaus ansaan, jota pohdin nyt. Tietenkin Googlen hallinnoimassa blogissa, Bloggerissa, vapain sanoin. En kuitenkaan ota kantaa suuntaan taikka toiseen, liittyykö yhden jättimäisen teknologisen bisnesentiteetin valtavaan valta-asemaan valtavia riskejä.

Älypuhelinten vauhdikkaan markkinavaltauksen ansiosta internet on kaikkien materiaalisesti ylikehittyneiden, psykologisen pahoinvoinnin vivahduttamien hyvinvointivaltioiden asukkien etuoikeus myös kotiseinien ulkopuolella. "Googleta se" on monien huulilla. Tämän lisäksi melkoisen monen sähköposti, päätoiminen videolähde, karttapalvelulähde ja internetselain – tai vähintäänkin aloitussivu ovat Googleperheestä kotoisin.

Kaiken edellä mainitun lisäksi (edellä myöskin mainittu) kielenkäyttömme on Googlen valtaama, tekstissä jo tarpeeksi monesti toistettu fraasi on muotoutunut maailmanlaajuiseksi tiedonhaun symboliksi, ja ainoa pointtini oikeastaan on kyseenalaistaa se, "ansaleimasimella".

Nykyisyys

"Ja tulevaisuus on nykyisyyden muunnelma."- Jiddu Krishnamurti (teos: Tulevaisuus on nyt)

Jotenkin tuo simppeli lause puhuttelee kovin. Saatan jatkossa käyttää tuota ilmaisua tulevaisuuden perusmääritelmänä. Toteamuksessa ovat painotukset kohdillaan, sillä todellinen yleisessä hahmotuspiirissämme on nykyisyys: se valaisee menneen ja tulevan, ja käsityksemme niistä. Myös menneen voi sanoa olevan nykyisyyden muunnelma, sillä poimimamme muistikuvat ja ajatus- sekä tunnerefleksikokonaisuudet ovat nykyisyydessä ilmeneviä erittelyjä. Ehkemme siis todellisimmillaan olekaan menneen muunteleman nykyisyyden kokijoita, vaan juurikin päinvastoin?

Tokihan painoarvot ovat laajalti menneessä toistaiseksi, mutta samoin kuin universumi, ei ihminenkään ole menneisyytensä (ns. ajanhampaan) hallitsema? Kvanttifysiikka ja monet teoreetikot ovat esittäneet pitkälle vietyjä teorioita tästä. Kvanttifysiikka havaintoineen suorastaan poistaa kokonaan yleisesti mielletyn aikakäsitteen tai määrittää sen erittäin lokaaliseksi, "pelkäksi mitaksi". Omaksumamme käsitys ajan lineaarisuudesta, "vakaasta aika-avaruudesta" ei päde kuin ulkoisiin, havaintotavallamme tarkasteltuihin olosuhteisiin maankamaralla. Jo maapallon kiertoradalla aika kulkee eri tahtia, painovoiman liikkeen vaikutuksesta.  Lisäksi on moneen kertaan osoitettu, ettei psykologinen aikakäsityksemme ole laisinkaan yhtenäinen, toisin kuin viimeistä huutoa olevat, liki täydellisesti tasaisessa ajassa pysyvät atomikellot. Koemme eri olosuhteet ja tilanteet todella eripituisina, jokaiselle ilmiö on varmasti tuttu.

Miten edellä kirjoiteltu liittyy laveaan aiheeseen tarkemmin? No, nykyisyyden voisi perustellustikin mieltää kulkevan jatkuvana virtauksena, nykyisyys kuljettaa aikakäsityksiämme. Menneisyyshahmotuksemme vaatii olennaisesti aikaa, joten nykyisyys ilmentää siis sen, olipa tuo muistijälki millä tahansa ajallisilla kesto- tai painotuskäsityksillä tehty. Päivitämme monesti noita säilyvimpiä muistikuvia, usein vuorovaikutteisesti. Osa taas pulpahtaa pinnalle sopivien nykyisyysolosuhteiden ilmentyessä.

Tulevaisuus puolestaan ei ole vielä edes kokemusperäistä havaintoilmaisua, parhaimmillaankin sen voisi sanailla olevan valistunut, nykyisyyden ilmentämän menneestä kumpuavan kokemusperäisen havainnoinnin arvaus.

Keskeinen pointti fraasissa "tulevaisuus on nykyisyyden muunnelma" on siis ensinnäkin tulevaisuuskäsitteen myöntäminen, puhtaan käytännöllistä. Toiseksi, tärkeyttä säteilevä kohdistus on nykyisyyden valtava voima. Järkevästi suunnitelmallinen tulevaisuuden perusteellinen tunteminen totena, on esimerkiksi eräänlainen avainten avain bisnesmenestykseen (lupa vaikka "göögletellä"), jos sellainen jotakuta kiinnostaa. Mutta toteutuvia päämääriäkin oleellisempaa lienee kuitenkin tuon tajunnan tarjoama täysipainoisempi läsnäolo: tulevaisuus on nyt, menneisyys on nyt.

Keksintö

Tulevaisuuden puutteessa keskitytään menneeseen,

menneisyyden puutteessa tulevaan;

menneen hurmassa menneeseen,

tulevan hurmassa tulevaan.

Keskittyjä,

keskittäjä, 

keskitettävä,

keskittyminen;

yksi ja sama liikunto?

Mielipiteistä

Pohdinta kumpuaa huomiosta, ettei useimmiten välttämättä ole niinkään hedelmällistä keskustella mielipiteistä, ainakaan niin sanotussa mielipiteiden kentässä. Mielipiteiden juuret ja se mitä niiden taustalla on, stimuloivat monesti huomattavasti enemmän. Kun ymmärretään "mielipidereaktiojärjestelmä" ja se, että mielipiteet ovat malliesimerkki siitä, kuinka eri tavoin yksilöt näkevät asiat, vapaan ajatustenvaihdon rikkaus suorastaan hyppii silmille. Sehän toisi meitä lähemmäs toisiamme, kaiken lisäksi rikastuttaen elämää. Miksi ihmisiä noin yleisesti ottaen kiinnostaa mielipiteidenvaihto? Mennäänpä vaikka "kolmen teesin" kautta.

Ensinnäkin useimmiten ei ole muutakaan.

Toiseksi, yhteneväiset mielipiteet esimerkiksi musiikista luovat tunnun keskinäisestä yhteydestä, onhan toki antoisaa jakaa omaa intoaan toisten kesken. Tätä tapahtuu myös joukkoon kuulumisen muodossa. Poimintana vaikkapa murrosikä, jolloin yksilö omaksuu tiettyjen ryhmittymien kannanottoja, ulkoasun ja niin edelleen. Itseään ruokkiva ketju, ilmiselvästi. Mieli uppoutuu ehdollistumakokonaisuuteen, samaistuu sitä kanavoiden ja itsensä päälle rakentaen. Tuota kanavointia ovat sitten olleetkin vaikkapa tv-kanavat täynnä jo jokusen vuosikymmenen.

Kolmanneksi, liittyen vastakohtaisesti tokaan mielipiteiden "samiskyöhnäilyyn", on eriävien mielipiteiden vaihto tai pikemminkin "omista linnoituksista laukominen". Argumentointia, erottelua, monesti suoranaista riitaa. Mielenkiintoista itsepintaista konfliktin ruokkimista; draaman kaarta, elämän suolaa, oikeasti tarpeellista?

Ovatko edellä mainitutkin vain mielipiteitä mielipiteistä? Ehkäpä hyvinkin.

Ehkä-logiikka, josta varsinkin Robert Anton Wilson höpisi paljonkin, on loistava lähestymismetodi mielipiteiden kentässä, sillä sen kautta itseys, minuus, sisällyttää tarkastelunsa ja arvotustensa ytimeen räikeätä, suorastaan vääristelevää jaottelua kitkevän "ehkä-elementin". Tai kitkemisen sijaan voisi sanoa asioiden totuudellisen luonnon paistavan esiin. Tämä luo huomattavissa määrin potentiaalia ja hedelmällistä pohjaa avoimelle vuorovaikutukselle, kuten eräänlaiselle vapaalle dialogille. Itseyskeskittymien kentässä lähes välttämätöntä itsetuholta välttymiselle, voisi jopa radikaalisti todeta.

Toki välillä on hauska heitellä absoluuttisia mielipidetokaisuja; onhan se nyt näin, eikä noin, kyllähän minä tiedän ja niin pois päin, "apinakin tietäisi paremmin", "opinions are like assholes...". Mutta mitä jos tuo erkaantumis- ja eriarvoistumispeli otetaan oikeasti tosissaan? Siitä riittänee esimerkkejä, heh. Kyseenalaistakaa koko raapustelu, kiitos.