Mitä tahansa minuus on, sen ydinolemus on tuntematon, mutta jatkuvasti itseään ilmentävä. Mitä tahansa mikä tahansa on, sen ydinolemus on tuntematon, mutta jatkuvasti itseään ilmentävä? Vaikuttava toteamus, johon sisältyy totuutta vähän kaikesta. Tietämys on kätevää, mutta sekin on vain sitä minä se tuo osittuneen itsensä esille ja kuinka se vaikuttaa juuri nyt. Tuo vaikutus ei ole kokonaisuudessaan sanoiksi puettavissa, eikä sitä liene tulisi yrittääkään. Vaikutuksen kaksijakoisuus tajuntaan ja alitajuntaan on myös kyseenalaistettavissa. Todettakoon vielä, että Bohm ilmaisi kyseessä olevan ikivanha viisaus, ajattomaksi luonnehdittava.
Tässä kirjoitushetkessä ilmentyy tämä teksti ja siellä täällä poukkoilevat ajatus- ja aistihavainnot ympäriltä. Sitten teksti taukoaa ja palaan takaisin sen pariin, teen ensiksi pienen lisäyksen Bohmista ja siitä, kuinka hän ei ollut ominut sanontaa, koin sen jostakin syystä oleelliseksi. Nyt kirjoitin tarkoituksellisesti asiasta kahteen kertaan, ilmentävänä esimerkkinä. Olen muutoinkin leikitellyt suoran ajatusvirran kirjoittamisesta, ehkä tässä tuli hieman sitä efektiä, tosin palasin päiviä myöhemmin muokkailemaan edeltäneitäkin lauseita.
Mitä mikä tahansa on, sen voidaan siis sanoa olevan itseään ilmentävä (mistä ihmiset tekevät kirjavia ehdollistumatulkintojaan). Kuten Nykyisyys-tekstissä oli ainakin yrityksenä ilmentää, nykyisyyden välittömyys ja totuudellisuus ovat tuo ilmentäjä niin menneestä säilytetylle, kuin tulevaisuuden varalle kaavailulle. Jatkuva ilmentäminen pääsee lähimmäksi totuutta sanallisen ilmaisun piirissä, voisi jopa spekuloida – etenkin tämän otsikon alla.
Blogi ilmentää pääosin sanallisia pohdintoja, sanaleikkejä sekä jostakin syystä mielenkiintoa herättäneitä ja kannatelleita havaintoja. Peilaus ja tekstimuotoinen purkaminen ovat osa tuota ilmennystä, jossa tarkoituksena on pitää ironian, ehkä-logiikan ja kyseenalaistuksen sävyjä mukana. Ilmennys on perusmuodoltaan itsenäisesti vapaa, se on ehkäpä vapauden ydinolemus; "ehdoton potentiaali ilmetä".
Ilmennys on nykyisyyden vapaa, "väistämätön" virtaus, sisältäen yksilön toiminnan vuorovaikutteisen, uusiutumispotentiaalisen luonteen. Se on yhdistäjä, ennemminkin kuin erittelijä. Luonnollinen, ennemminkin kuin keinotekoinen tai mekaaninen, pelkän refleksiivinen. Myös tuo keinotekoisuus, mekaanisuus ja refleksiivisyys sisältyvät ilmentymisen virtaukseen. Se ei myöskään tunnista kiirettä, valikoimista, ongelmia eikä mustavalkoisia ehdollistumia, vaikka ne siihen sisältyvätkin kannatellun menneisyyden kannattelemasta ihmisperspektiivistä?
Jos palaan tähän tekstiin vielä ennen julkaisua ja teen lisäyksiä, poistoja tai muokkauksia, kyseessä on silloin nykyisyyteen kohonneen "menneessä nykyisyydessä tapahtuneen" ilmennyksen perustalle rakentuvaa uutta ilmennystä. Palasin tekstiin useita päiviä myöhemmin ja monia erimuotoisia muokkauksia tapahtui, kunnes tuli tunne, liekkö turhautuma; antaapa olla. Ja painoin Julkaise-nappia.
Viisain mieleen juolahtava lopputiivistys on ehkäpä "en tiedä". Siltä pohjalta sitten tietämään, kokemaan ja näkemään, elämään ja kuolemaan mikä parhaillaan ilmentää ja ylläpitää itseään?
"Mitään todellista totuutta ei koskaan ratkaista järkeillen eikä määritellen. Totuus on nimittäin kaiken määrittelymme tuolla puolen. Sitä ei voida sanoa, ei edes ajatella, se voidaan vain elää." - Yrjö Kallinen
