Orientoituminen merkitsee suuntautumista, tutustumista ja perehtymistä. Se painottaa erityisesti aktiivista ja parhaillaan kantavaa, toiminnallista vaikutusta – perusteellisemmassa muodossa kuin sanahelinänä. Yrityksenä siis jälleen viittoa puuttellisilla sanoilla aktiiviseen tapahtumiseen, jota sanat ja niiden tulkitsijan vaikuttimet väistämättä värittävät ja lokeroivat – haastavaa kuin mikä! Silti jostakin kumpusi tämäkin pyörittely vaiheittaisena paisuvana lumipallona ja tämä juuri käynnissä oleva virke on viimeisiä lisäyksiä tähän tekstiin eli tämä alkaa olla nyt tässä.
Jokainen ihminen, eläin ja olio on ympäristönsä orientoima sekä väistämättä orientoituu aistiensa ja tietoisuutensa kautta. Orientoitumista, mukautumista, vinoutumista ja värittymistä tapahtuu siis lävitse elämän – pitkäkantoisia vaikutuksia syntyy etenkin varhaisilla ikävuosilla. Voimme aktiivisesti orientoida itseämme, mutta kokemuksemme, altistumisemme ja tekemisemme orientoivat sekä värittävät meitä erittäin merkittävästi, jättäen monesti vain rajallisen määrän tilaa uusille mahdollisuuksille ja tuoreille näkemyksille. Jos todella tajuamme tämän – ja sallimme tietoisuudellemme tilaa – niin orientoitumisemme meissä kantaviin vaikutuksiin voi kokea mullistuksia.
Imemämme vaikutteet kirjoittavat tai uudelleenkirjoittavat tapatottumuksiamme, tunneskaalojamme ja ajatusrakenteitamme – jotka puolestaan ovat erittäin vuorovaikutteisesti linkittyneitä toisiinsa. Todella keskeisenä kaikessa – jopa aikaisempien orientoitumisten kumoamisessa ja uudelleenkirjoittamisessa – on jatkuvaluontoisesti ilmenevä nykyhetki. Se määrittää millaisen luonteen totuuden pilkahdukset, vapaus ja moraali omaavat.
Nykyistä maailmantilannetta tarkastellessa on kiintoisaa katsoa vaikutteiden ja vaikutusvallan orientoitumista: kuinka yhteiskuntia dominoiva talousjärjestelmä on orientoitunut ja kuinka se lähestyy eteensä ilmeisen väistämättä tulevia kasvukipuja ja suuruuden hullutteluja, joskin kannatellen myös materiaalisen hyvinvoinnin kohoamista, kiihtyvää teknologistumista, kaupungistumista ja yhteiskuntariippuvaisuutta sekä monenlaista, aikaisempia normeja kumoavaa kirjavuutta. Paljon se on myös ottanut harppauksia moraalisempaan ja tiettyjä sotkuja siivoavaan suuntaan – tosin monesti vapauksien ja tiettyjen totuuden puolien kustannuksella tai pysytellen suhteellisesti moraalisena ("etenkin me, ei he" tai "enimmäkseen me, välillä myös he" ja niin edelleen).
Toisaalta tiettyjä traagisia vaikutuksia jatkaa nykyajassa edelleen vahvoina: pelko (esimerkiksi terrorista, hyvinvoinnista, jopa merkityksentunnon säilymisestä), viha ja katkeruus (menneisyyden kannateltujen vaikutusten ruokkima) sekä valheellisuus kirjavissa muodoissaan (voi peittää totuuden kokonaiskuvaa surullisen tehokkaasti). Esimerkkejä totuuden vääristymistä: yksinkertaiset perustelut peittämään monimutkaisempia tai kierompia ajavia merkityksiä, monimutkaisia perusteluja kätkemään yksinkertaisia kierouksia, pintapuolisesti silottelevaa tiedotus- ja suhdetoimintaa, käyttäytymistieteitä hyödyntäviä markkinointi- ja vaikuttamismetodeja, ihmisiä yhteiskunnallisiin leireihin tai kaksijakoisuuteen ajavia käytänteitä sekä jollakin pahaksi julistetulla taholla pelottelua ja sen vastustamista lietsomalla, sekä valtava kirjo totuutta puutteellisesti huomioivia uskomuksia.
Totuudellisempaa on esimerkiksi sanoa useammin ettei tiedä varmaksi tai ettei ole selvyyttä kaikista vaikuttavista tekijöistä, mutta yhä turhan usein jäädään totuudellisuuden luonnetta poissulkeviin lokeroihin, itseään ruokkiviin kierteisiin tai ei liiemmin välitetä viihteellisen ylitarjonnan ja suggestoivasti integroituvien älysovellusten tarjoutuessa vapaa-aikamme viemään. Kyseenalaistettavissa onneksi, kuten niin monet muutkin havainnot, havaintojen kuvailijat ja kirjavin tavoin kantavat vaikuttimet sekä uskomukset. Uskolla on lisäksi voimakasta arvoa uskojalle – kuten joskus ennenkin on tullut todettua – eikä usko välttämättä ja väistämättä sulje tärkeitä kohdistuksia pois. Tärkeältä tuntuisi totuudellisesti punnita uskomusten hedelmiä sekä niiden kantavia ja arvoa antavia, usein ennakoivasti pohjustavia vaikutuksia.
Mitä roolia moraali, totuus ja vapaus näyttelevät ajassamme? Nykyhetki ja siinä kantavat vaikutteet, orientoitumat ja arvot ovat suorimpia, välittömimpiä määrittäjiä todellisuuden tilasta. Orientoituminen ja siihen puuttuminen on aktiivisimmillaan juuri nyt. Se, mikä parhaillaan nauttii vaikutusvaltaa, todennäköisesti vaikuttaa niin menneestä tehtäviin nostoihin kuin tuleviin orientoitumistaipumuksiinkin – niin tehokkaasti vartumme vaikutustemme ja vaikutusympäristömme synnyttäminä sekä muovaamina. Toisaalta tietynlaiset yksipuoliset taipumukset ruokkivat myös kyseenalaistamista ja vastareaktioita, avaten potentiaalia totuuden sirpaleiden esiin astumisille ja kokonaiskuvan avartumiselle. Mutta jos varttumisympäristö on jo valmiiksi totuudellinen ja kattavamman kokonaiskuvan muodostumista sekä sen merkitysten ymmärtämistä voimakkaasti tukeva, tulee avautunut potentiaali luontevammin omalla painollaan. Näin ei kumminkaan taida toistaiseksi olla, joten monesti vaaditaan joko voimakkaita kyseenalaistuksia tai erityinen, avarakatseisuutta jatkuvaluonteisesti ruokkiva varttumisympäristö.
Miten totuus näyttäytyy nykyään? Tiede ja tieteenalat (kuten ihmisen käyttäytymistieteet) nauttivat korostunutta arvostusta, mutta vieläkin suurempaa arvostusta nauttii traagisia totuuksia ilmentävä, valtavia ja kasvavia kuiluja ylläpitävät tekijät: varakkuus ja vaikutusvalta – sekä niiden lumo. Arkisemmassa mittakaavassa edellä mainituille tekijöille voimaansa antavat suuri taipumus mukautua ympärillämme vakuuteltuun tapaan elää. Keskeistä on varakkuuden ja vaikutusvallan luonne, joka valitettavasti muistuttaa kerryttämishimohöyryissään liian usein parasitismia: jopa tunnekylmästi laskelmoivaa ja alkukantaista, alhaista ja omanapaista ”järjestäytynyttä kaaosta”. Tämä on tietenkin tarkoituksellinen kärjistys, "huutomerkki". Ilmiö ja sen vivahteet lietsovat ja ylläpitävät alistamista, eriarvoa sekä moraalittomuutta ja moraalista relativismia. Jatkuvien kasvupyrkimystensä sekä itsensä pönkittämispyrkimysten takia vallan ja varallisuuden lumo tempaisee suurempia massojakin mukaan materiaalin, teknologian ja kulutusparatiisin elintasonousukiitoon. Tämä tapahtuu vähintäänkin passiivisen, helpoksi ja luontevaksi tehdyn mukautumisen muodossa. Talousjärjestelmä on kuin kudottu verkko, kytkien likimain kaikki tavalla tai toisella varakkuuden ja vaikutusvallan pelinappuloiksi. Tärkeää tässäkin on tarkastella kantavia vaikutuksia sekä niiden synnyttämiä hedelmiä ja sallimuksia; hyvää sekä orastavia lisämahdollisuuksia löytyy todella paljon.
Ihminen on sosiaalisiin käytänteisiin ja normeihin erittäin herkästi sopeutuvainen – etenkin helppojen viihdykkeiden ja ohjattujen valintojen runsauden keskellä. Kiihtyvät ja verkkoaan kattavammin kutovat vaikutukset ovat maailmanlaajuisesti nähtävissä ja näytteitä on historia pullollaan – varsinkin kaikkine puolineen tarkasteltuna. Totuusorientaatio tuo siis väistämättä vastaan karummatkin puolet todellisuudesta, vaikka niitä ja niiden kantavia vaikutuksia kovasti yhteiskunnallisten voittajien puolella "kaunistellaankin".
Totuuden ei kumminkaan tulisi peittyä, sillä peittyessään se mahdollistaa sen välähdyksiä enemmän tai vähemmän tahallisesti hyväksikäyttäviä, suunnitelmallisia ja järjestelmällisiä vaikuttajatahoja. Ei toki ole myöskään hedelmällistä keskittyä vain vallan ja varallisuuden torumiseen – ovathan ne monesti myös sivutuotteita inspiroituneista ja maailmaa parempaan mullistaneista oivalluksista. Mutta eittämättä pätee sananparsi: kohtuus kaikessa. Niin myös varallisuudessa ja vaikutusvallassa, mukautumiskentän verkon kutoutumisessa. Vapaus vaikuttaa "kohtuulliselta avaimelta" kohdistamiseen?
Vapautta on etenkin suhteessa johonkin – näin sen orientaatio ja luonne erottuu selkeimmin. Vapaus alistamisesta, vapaus rajoitteista (totuuden asettamissa rajoissa), vapaus pelosta, vapaus huolista, vapaus vankilasta, vapaus edistyksen tiellä laahaavista rakenteista, vapaa tekemään, vapaa olemaan, vapaa tuntemaan, vapaa ajattelemaan, vapaa olemaan vaikutusvaltainen ja omanarvontuntoinen, uniikki yksilö. Vapaus sellaisenaan on kiintoisa pohdinnan ja hahmotuspyrkimyksen aihe. Siitä vaikuttaa itsessään olevan hankala sanoa selkeästi muuta kuin että se on varmastikin potentiaalia pursuava ja sisältyväinen totuuteen? Totuusorientaation avulla lienee tarkkaavaisesti hahmotettavissa vapauden luonteen ilmentymiä – kuten ihmisen tietoisuuden hetki hetkeltä omaavat valtavat vapaudet irtautua menneisyyden urautumista sekä alkukantaisemmista vaikuttimista orientaationsa ja sen synnyttämän tekemisen ansiosta.
Totuus ilmenee suhteellisissa muodoissa todellisuudessa uskomustemme ja hahmotustemme sekä etenkin yksilöllisen, valtavan kyvykkyyspotentiaalimme suodattamana. Totuus kattaa syvimmillään kaiken, siksi se on suurempaa kuin suhteellisuus. Valheet, manipulaatio, käyttäytymispsykologian hyväksikäyttö ja bisneskulttuurin lietsoma pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus vaikutusvallan ja lobbarikulttuurin huipulla kuuluvat myös totuuden piiriin. Siihen sisältyvät yhtälailla vaikkapa merkityksentunnon kokemukset, mahdollisuuksien ja oivallusten vahvat kipinät, loogiset havainnot maailmankaikkeudesta, yksilöllisen kapasiteetin kukinnot sekä empaattiset toimet kärsivien olentojen tilan parantamiseksi.
Totuus on ehkä neutraalein ja suoraviivaisin sana, jonka voi aivan hyvin venyttää kuvaamaan kaikkea – niin perusteellisesti kuin vain vaivaiset sanat saavat sen ilmaistua. Totuus on riippumaton, sillä kaikki riippuu totuudesta, sen vuorovaikutteisesti kutoutuneesta verkosta. Totuutta ymmärtämällä avautuu valtavia voimavaroja, myös moraalisesti kyseenalaisille teoille. Tästä päästään moraaliorientaatioon.
Moraalia on suhteellisissa muodoissa liki väistämättä – olemmehan kognitiivisesti vinoutuneita ja värittyneitä olentoja. Mutta moraalia on myös ilman suhteutusta, tällöin puhutaan korkeammasta moraalista, joka huomioi sekä vapauden mahdollisuudet että etenkin totuuden laajemman kentän. Totuuden laajempi kenttä vaikuttaisi synnyttävän tuntevien olentojen kärsimykselle suurta, ennaltaehkäisyyn ja minimointiin tähtäävää huomioarvoa?
Moraali on myös alisteinen totuudelle, aivan kuten vapauskin. Itse asiassa moraali vaikuttaa olevan alisteinen myös vapaudelle, joskin korkea moraali on vapauden korkeimman potentiaalin täyttymys – kunhan se vain huomioi parhaansa mukaan totuudellisuuden? Olemme siis vapaita toimimaan moraalisesti tai vähemmän moraalisesti, mutta mahdollisimman vahvan totuuskäsityksen avulla voimme mahdollistaa korkeamman, absoluuttisemman moraalin toteutumista – se pystynee tulemaan väistämättömällä luontevuudella riittävän totuudellisuuden vallitessa. Tässä omakohtainen oivaltaminen virheiden, kokemusten ja oivallusten kautta korostuu erittäin suuresti; aktiivisesti syventyen sekä hiljaisuuden kautta tilaa antaen, mukautumia ja moraalisia jakautumia kyseenalaistaen.
Pyöritys on johtanut tai johdatellut seuraavaan järjestykseen: totuus on ensin ja se sisältää absoluuttisesti kaiken – se on kaikista korkein mahdollinen kaikessa suoruudessaan ja järkkymättömyydessään. Korkein mahdollinen siksi, että se kattaa kaikki mahdollisuudet. Sitten tulee vapaus, joka oleellisimmillaan mahdollistaa moraalisen toiminnan. Ihminen on vapauden korkein tietämämme ilmentymä eli materiaalinen ruumiillistuma. Toki löytyy ihmisiä, jotka väittävät ja uskovat että on ihmistäkin vapaampia tietoisuuksia, mutta tällä erää ja tämän pohdinnan piirissä perustelluinta on todeta vapauden ilmentyvän valtavana ihmisen tietoisuudessa – sulkematta täysin pois muitakaan vaihtoehtoja. Korkein ihmiselle vapauden kautta tarjoutuva mahdollisuus on moraalinen toiminta ja sen kantavan luonteen iskostaminen nykyhetkessä ilmeneväksi. Tällöin sen liekki palaa ja pitää parhaansa mukaan huolen myös tulevasta – totuuden asettamissa rajoissa.
Edellä mainittu järjestys voidaan myös tietystä merkitysvinkkelistä kääntää: moraalisuus on kaikista herkin ja merkityksiltään traagisin saastuessaan, koska moraalinen toiminta on ihmisen poikkeuksellinen potentiaali korjata epäkohtia. Moraalisesti vinoutunut tai suorastaan moraaliton toiminta on kaikista haitallisinta, sillä tällöin ihmisen valtavat kapasiteetit herkästi vain pahentavat sotkua. Sota ja sotakoneistojen välttämättömäksi mieltäminen ovat ehkä traagisinta ihmisen aikaansaannosta – kaikkine ajavine ja potentiaaleja pilkkovine merkityksineen. Vapauden saastuminen on myös traagista potentiaalinsa takia, mutta välietappeina ja sotkuisen tilanteen helpottajina voivat toimia hyvin ohjatut rajoitteet vapaudelle. Tästä malliesimerkkinä ovat rangaistukset rikoksista, useimmiten vapauden riistäminen. Moraali siis oikeuttaa vapauden kumoamiseen tietyissä ääritilanteissa.
Yltiöpäinen suvaitsevaisuus sallii sitä hyväksikäyttävän ja kieroimman "pahuuden", niin kauan kun moraalittomuuden siemenet ovat meissä ja vaikutinympäristössämme. On asia erikseen, kuinka käy jos ääritilanteet eivät ole ilmeisiä; pahanteko muuttuukin hyväksi ja moraali suhteellisemmaksi – tappamisesta, parasitismista ja varastamisesta tulee kaunisteltuja tai vähintäänkin huolellisesti perusteltuja, ihmismieliin iskostuneita versioita, kuten: "tämä nyt vain on normia ja näin tulee jatkossakin olemaan, sillä onhan viihde, historia ja fiktiokin pullollaan näitä ontumisia".
Moraalin ja vapauden saastuminen eivät vaikuta syvimmillään totuuteen, mutta voivat peittää sitä näkyvistä. Sääntöihin ja vapautta riistäviin järjestelmiin täydellinen mukautuminen ei huomioi koko totuutta; totuudellisuus on siis käytänteiden ja sopeutumien peitossa. Tällöin moraalia on myös hankala hahmottaa tai se voi jäädä puutteelliseksi. Käytännössä näin on ja tulee olemaan väistämättä vielä pitkään, tärkeää on ymmärtää mistä on kyse ja kuinka traagista se esimerkiksi mukautumisen helppoudessaan voi arjessakin olla. Missään vaiheessa ei näiden haparoivien lauseiden kirjoittajakaan väitä olevansa kompastelematta arjessa ja elämässä, teoissaan ja toimissaan. Jokin kumminkin on sysännyt tämänkaltaisia toimintoja liikkeelle.
Oleellisimman totuuden voi mieltää siis olevan korkein vapaus ja korkein moraali luontevana yhteisliikuntona, yksilöissä ilmeten. Siihen nämä sanat yrittävät haparoiden viitata, siihen johon on erittäin hankala viitata typistämättä ja rajaamatta sitä – se vain on, ollessaan; vain on, luontevasti ja sanoja tarvitsematta, ilmetessään. Orientoimalla itsemme totuuden, vapauden ja moraalin korkeimpien merkitysten mukaisesti eli huomioimalla totuuden taustakaiun ja kokonaiskuvan parhaamme mukaan nurjine puolineen, voisimme tietoisuuksistamme käsin toteuttaa avoinna olevia mahdollisuuksiamme täydemmin. Tällöin suuri potentiaali täyttyisi; totuudellisesti, vapaasti ja moraalisesti – kirjavaa, uniikkia ja vaikutusvaltaista kapasiteettiansa hehkuen?
