”Ei ole suurempaa syntiä kuin himossa eläminen.
Ei ole suurempaa tuskaa kuin tyytymättömyys.
Ei ole mitään onnettomampaa kuin ansion ahneus.
Sen tähden tyytyväisyyden kyllyys on ainainen elatus.”
Kuulostaa ajankohtaiselta, "ajan hermolla olevalta", väittäisin – tarkkaileva tiivistys ihmiselämän komediasta. Himo ottaa helposti vallan, tyytymättömyys iskee salakavalasti, ahneudelle ei näy loppua, tyytyväinen vähät välittää ja kuitenkin juuri hän välittää.
Himo on osa ihmisluontoa, mutta on eri asia oppia elämään sen kanssa, sen sijaan että velloutuisi siihen ja hukuttautuisi, toistuvasti. Toistuvuus voi ottaa vallan; itsetuhon ja unohduksen kierre on synnytetty.
Tyytymättömyys kumpuaa mielemme raiteista, utopian pilvilinnoista ja kateuden kuiskeista, paosta. Tuska johtuu kaipuusta utopiaan, johonkin joka ei löydy mistään. Tyytyväisyys on löydettävissä juuri siitä missä olemme.
Onnea on paradoksaalista tavoitella toistuvasti, varsinkin jos siihen lataa ahneudella saavuttamisen jännitteen. Jatkuva ahneus johtaa kuviteltuun onneen, joka voi tuntua yhtä todelliselta kuin ahnehtimamme ansiot. Velloutumalla ahneuteen lähtee herkästi tanssiin tyytymättömyyden kanssa.
Tyytyväisyydestä kumpuaa sanatonta voimaa; jotain luonnollista ja aitoa, alkuperäistä ja kylläiseksi tekevää. Sanatkaan eivät saa sitä kunnolla hyppysiinsä. Tyytyväisyydellä on myös riski johtaa passivoitumiseen tyytymättömien, himoavien ja ahneiden silmissä – kuinka miljoonin eri tavoin meidät onkaan johdateltu ahneiksi, himoaviksi ja tyytymättömiksi.
(HUOM! Kommenttiosiossa lisäsyventymistä aiheeseen.)
"Tyytyväisyydestä... Sanatkaan eivät saa sitä kunnolla hyppysiinsä"
VastaaPoistaTyytyväisyys on hienoimpia tunteita mitä ihminen voi kokea?
Kun ihminen kokee jotain vaikuttavaa, siitä jää jälki mieleen, ja myöhemmin hän yrittää palauttaa mielensä samaan tilaan seuraamalla tuota jälkeä. Sekin on eräänlaista ahnehtimista. Koskaan se ei ole tiettävästi toiminut. Miksi?
Koska onnellisuus/tyytyväisyys on tila, josta voi sanoa: "En halua muuttaa tässä mitään. En toivo sitä enkä tätä."
Mutta jos yritämme herättää vanhan muiston jostain ihanasta hetkestä henkiin, toimimme juuri päinvastoin: "Haluan muuttaa tässä jotain. Haluan että koen saman jutun uudestaan minkä koin viime perjantaina. Se oli valloittava."
On antauduttava aina uudestaan nykyhetkelle, joka on aina tuore. Juuri niin teimme ensimmäisellä kerralla. Juuri niin meidän tulee tehdä aina vaan uudestaan, katsoen vain eteenpäin.
Erittäin hyvä kommentti, kiitoksia!
PoistaVoin sanoa olevani täsmälleen samaa mieltä. Tyytyväisyyttä tavoitellessaan ihminen voi tavallaan sortua vertailevaan tyytymättömyyden ansaan eli sekin on eräänlainen paradoksaalinen tapa olla tyytymätön.
Kuten sanoit, ihminen yrittää helposti myöhemmin palauttaa kokemansa tunteen x takaisin, seuraamalla siitä jäänyttä jälkeä. Tyytyväisyys on mielestäni sanamääreiden rajoissa parhaimpia sanoja kuvaamaan ”sanoinkuvaamatonta”, mutta tarkoitan silloin sen ”syvintä merkitystä”.
Tyytyväisyys tässä ja nyt on minustakin se ydin. Ei himojen, ahneuden tai tyytymättömyyden tunteiden luomissa, uusiutuvissa paradoksaalisissa jatkuvan saavuttamisen rakenteissa. Antautuminen kulloisellekin hetkelle kuvastaa hyvin tyytyväisyyttä, joka on ”sanojen saavuttamattomissa”.
Kiitos aiheen syvennyksestä! :)