Ajatusrefleksijärjestelmä

Ajatus voidaan mieltää ihmiskunnan symboliksi. Vitsinä voisi tokaista, että nykyisessä pitkälti ajattelemattomassa olomuodossaan se määrittää meidät. Yhteiskunnat, kulttuurien kirjot, historian kuvaukset, tieteemme, uskontomme ja kaikkinainen tieto ovat ajatuksiksi puetun erittelyn aikaansaannosta. Ajatus linkittyy myös vahvasti yksilöllisyyskäsitteisiimme ja antaa suuntaviivoituksia tunteillemme.

Professori David Bohm teki oivaltavan erottelun ajatuksen ja ajattelun välillä (hän myös puhui ajatuksesta refleksijärjestelmänä). Ajatus voidaan nähdä kokonaisvaltaisena, menneestä kumpuavana refleksijärjestelmänä, joka kattaa monimutkaisia linkityksiä koko kehon psykologisiin ja fysiologisiin toimintoihin (kuten aistit). Muodostuneet muistijäljet ja tunnejäljet ovat osa ajatusrefleksejä. Refleksit muodostavat monimuotoisia, moniulotteisia ketjuja ja poimivat siis jatkuvasti lisää linkityksiä. Sitä on ihmisen ajatuspainotteinen elämä. Se on eräänlaista tulevan tarkastelua menneen silmin ja sen päälle kasaten, usein vastustelemalla tai aikaisempaa myötäilemällä. Refleksimäisyys on myös itsestään selvästi käytännöllistä, joskin varsin hallitsevaa ja uusiutumiskykyä nakertavaa. Tunnerefleksit kulkevat vahvasti käsikädessä ajatusrefleksien kanssa eli ne nivoutuvat toinen toisiinsa. 

Olisiko vallitsevien ajatusrefleksirakenteiden kyseenalaistus todellisinta ajattelua ja loisiko se siltaa konfliktittomampaan toimintaan ja vuorovaikutukseen, jopa luonnolliseen, muutoksia mukailevaan tuoreuteen? Kuulee myös ajatusten tuolle puolelle menemisestä (mm. Jiddu Krishnamurti), eräänlaisesta hiljaisesta eheyden tilassa toimimisesta, intuitiivisesta toiminnasta. Sen voidaan väittää väläyksittäin kantaneen ihmiskuntaa näinkin pitkälle, joskin eräänlainen mielenvallankumous auttaisi ehkä asioita eheytymään entisestään, ilman että ihminen tekisi niin sanotusti selvää itsestään ja kollektiivisesta ajattelemattomuudestaan.

Elämisen määrittää uusiutuminen (näin voisi väittää), joten "jos" ylipäätään tarvitsee ajatusta, sen ehein muoto on uusiutumiskykyinen ajattelu. Se voisi johtaa todellisuuden perusluonnetta heijastelevaan totuudellisuuteen tai ehdottoman rakastavaan käytännöllisyyteen. Ainakin jos väärinkäytön räikeästi vastakohtaistava kierre katkaistaisiin. Väriä ja rikasta kirjavuutta sen ei tarvitsisi poistaa; ainoastaan yliehdollistavan, alistavan filtterin. Sana ei ole se mitä se yrittää kuvata, joten mitä jos ajatus ei ole se todellisuus, jota ihminen on yrittänyt elää ja mallintaa totuutenaan?

Mitä kaikki edellä mainittu voisi konkreettisesti merkitä (huolimatta konkretiaetäisyyden valekaavustaan)? Kenties ajatuksen hyödyntämistä staattisena, käytännöllisen laadun hahmotusta ylläpitävänä työkaluna. Lisäksi uusiutuvaa intuitiivista vuorovaikutteisuutta, mikä hälventäisi ihmisen luoman viipyvän ongelmakäsitteen kokonaan, kuin itsestään. Ainakin se on ihan hieno ajatus kaikessa ääreisyydessään, eikä sen todellisuuskaan olisi yhtään sen hassumpi, kait.