Hämmennys

Tämä on ehkä tähän mennessä henkilökohtaisin kirjoitus blogissa. Blogin tekstit ovat enemmän ja vähemmän käsitelleet ääripäitä hipovia kyseenalaistuksia, joiden hämmentävyyspotentiaali voi olla hyvinkin suuri. Tuomo on kokenut sen erittäin konkreettisesti itsekin. Kirjoitin itsestäni kolmannessa persoonassa, eikö olekin hämmentävää?

Vitsit sikseen. Luin juuri äskettäin erittäin osuvan ja uppoavan pätkän hämmentävyydestä. Se sai havaitsemaan jotakin, jonka olin näemmä hukannut tai jolle olin sokeutunut. Kun joitakin vuosia sitten alkoi miedosti maaninen tutkiskelu elämän tarkoituksen ja muun filosofisen jargonin ympärillä, oli se aluksi erittäin euforista ja avartavaa, energisoivaa. Nyttemmin tosin oli alkanut tulla jokin sivumaku, kuin oire jostakin. Jatkuvasti olen kokenut (ainakin sanallisesti), että tutkiskelun voisi jättää vähemmälle ja vain toimia; vain elää, mutta se ei ole pelkästään huojentanut. Olen pyöritellyt tekstejä, joissa puhutaan joksikin tulemisesta vapautumisesta, ehdottomasta rakkaudesta ja psykologisesta ajattomuudesta. Siitäkin huolimatta viime kuukaudet ovat olleet eräänlaista psykologista myllerrystä, osin vellovaa apatiaa ja tunnekuohua, osin obsessiivista uppoutumista milloin mihinkin, muun muassa menneiltä vuosilta paluunsa tehneisiin ajanvietteisiin, sekä ihmissuhdekoukeroita. Ehkei mitään erityisen rajua ja raadollista, jopa ajoittain perin mukavaa ja antoisaa, mutta kuitenkin.

Tänä kyseisenä päivänä istuin parisen tuntia rantakalliolla kaislikon ympäröimänä yksin ja luin. Oli tyyntä, aurinkoista ja hiljaista. Kaislikossa suhisi. On tavallaan hölmöä eritellä tapahtumia ja nostella esiin hetkiä ylitse muiden, siltikin jokin tuolla kalliolla kirkastui, juuri suhteessa edellä mainitsemaani hämmennykseen. Siteeraan seuraavaksi pätkiä tuolloin lukemastani ja jatkan pyörittelyä.

"Asia on siten, että mitä hyvänsä hämmentynyt mieli etsii ja löytää, sekin on väistämättä hämmentynyttä, sen johtajat, sen gurut, sen päämäärät heijastavat sen omaa hämmennystä. Eikö asianlaita ole näin?"

"Luulemme olevamme kovin älykkäitä, kovin kykeneviä ratkaisemaan inhimillisiä ongelmia. Useimmat ihmiset pelkäävät tunnustaa itselleen sitä tosiasiaa, että he ovat hämmentyneitä, sillä silloin heidän olisi myönnettävä oma täydellinen vararikkonsa, oma häviönsä - mikä merkitsisi joko epätoivoisuutta tai nöyryyttä. Epätoivo johtaa katkeruuteen, kyynisyyteen ja groteskeihin filosofioihin; mutta jos kysymyksessä on tosi nöyryys, silloin voimme todella alkaa etsiä ja ymmärtää."

"Milloin valitsette? Vain hämmentyneenä, kun ette ole aivan 'varma'. Kun olemme selkeitä, emme valitse."

"Kun mieli on hämmennyksentilassa, ei elämän tarkoituksen etsimisellä ja tarkoitusperien valikoimisella ole mitään merkitystä, eihän?"

"Te valikoitte; ja kuten totesimme, valinta syntyy hämmennyksestä. Koska olitte hämmentyneitä, halusitte olla varmoja; ja mieli, joka yrittää olla varma kun se on hämmentynyt, vain ravitsee hämmennystä, eikö niin? Sisäiseen hämmennykseen lisätty varmuus vain vahvistaa hämmennystä."

- Jiddu Krishnamurti (Uuteen ulottuvaisuuteen)

Sitten vielä jokunen kärkkäämpi kohta samasta pätkästä:

"Mutta kun mitätön mieli ajattelee, että jokin sen osa ei ole mitätön, se vain vahvistaa omaa mitättömyyttään. Väittäessään, että on olemassa Atman, korkeampi itseys tai muu sellainen, hämmentynyt ja asiaa tuntematon mieli on yhä kahlittuna omaan hämmentyneeseen ajatukseensa, joka pohjautuu suurimmaksi osaksi traditioon, siihen mitä toiset ovat opettaneet."

"Mutta millä tavoin mitätön, hämmentynyt mielemme suhtautuu elämään? Se on tärkeätä, ei elämän kuvaileminen. Kaikki kysymykset ja vastaukset ovat riippuvaisia suhtautumisestamme elämään."

"Tosiasiallisesti te olette erottanut itsenne elämästä, eikö niin? Ette sano, >>olen koko elämä>>, ja pysy hiljaa; haluatte  muuttaa tätä ja kehittää tuota, haluatte torjua ja pitää kiinni. Te, tarkkailija, jatkutte liikkumattomana, pysyvänä keskuksena tässä valtavassa liikunnossa, ja niinpä olette takertunut ristiriitaan, suruun. Millä tavoin nyt te, erillinen, suhtaudutte kokonaisuuteen? Millä tavoin lähestytte tätä äärettömyyttä, maan ja taivaitten kauneutta?

"Mitä pyydämme, sitä saamme. Elämämme on mitätöntä, kituliasta, aivan pinnallista ja rutiiniin kahlehdittua; ja vähäpätöisen mielen jumalat ovat yhtä typeriä kuin niiden aikaansaaja. Elimmepä palatsissa tai pienessä kylässä, olimmepa toimistoapulaisia tai mahtimiehiä, tosiasia joka tapauksessa on, että mielemme on mitätön, rajoittunut, kunnianhimoinen, kateellinen; ja sellaisen mielen turvin haluaisimme oivaltaa onko Jumalaa, mitä totuus on, minkälainen on täydellinen hallitus, ja etsimme vastausta lukemattomiin päähämme pälkähtäviin kysymyksiin."

"Juuri mitätön mieli yrittää, ponnistelee, etsii ihanteita ja järjestelmiä, kehittää loputtomasti itseään hyveitä harjoittamalla. Hyve lakkaa olemasta hyveellistä kun sitä harjoitetaan."

"Kun mitätön mieli haluaa tietää mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, se tulee löytämään oman mitättömän vastauksensa. Teidän on kuoltava kaikelle tunnetulle, jotta tuntematon voisi olla."

- Jiddu Krishnamurti (Uuteen ulottuvaisuuteen)

Yllä siteerattuihin sanoihin ei oikein keksi lisättävää. Pohdinkin siis vain jotain aihepiirin ympäriltä ennen kuin lopetan, heh. Mitä sitten pitäisi tehdä hämmentyneenä? Ei mitään. Kun mieli näkee oman hämmenyksensä, tuo tosiasia vaikuttaa. Hämmennyskierteen perusteellinen havaitseminen hälventää sen. Toimenpiteet hämmennyksestä käsin ovat lisähämmennystä; valintojen maailmassa tulisi valita ja tulla joksikin, olla jotakin; jatkuvaa sopan hämmennystä. Ei ole mitään hämmentävää. Hämmennys sorsii ihmiskunnan mieletöntä potentiaalia.

Asioiden tutkailu johtaa helposti hämmennykseen, maailma kun on kohtalaisen hämmentävä. Mukautuminen ja passivoituminen hämmennyksen huntuun voi peittää peittoonsa. Rajat ovat itseasiassa jyrkät, mutta harvemmin niitä vasten pusketaan kun mieli pitää itsensä kiireisenä leikkikentällä, kamppailemassa vastakohtia vastaan vastakohdilla ja punomassa pysyvämpää tai kunniallisempaa jälkeä nimikokonaisuudelleen.

Joten, jos nyt on selvää että hämmennys ruokkii lisää samaa ilmiötä, ainakin sen riskit ovat suuret, kuinka sitten toimia? Toimia siten, ettei esitä tuota kysymystä, "kuinka toimia" ja vain toimia. Hämmennysverkostossa se voi olla haastavaa, ellei näe sitä juuri sellaisena kuin se on; hämmennyspeilien pelikenttä. Kun koko hämmentelyn näkee eräänlaisena isona vitsinä, ehkä siinä voi edelleen jotenkin toimia, vaikkei tuo kompleksi klönttimöntti itsessään toimisikaan?