Tiedon paikka?

Tieto, tietämys, sillä on iso rooli ihmiselle. Lienee kai turvallinen yleistys, mutta sittenkin normina kyseenalainen? Kollektiivinen tietoklöntti on vaikuttavan suuri, vaikkakin yksittäinen yksilö tuskin pääsee raapaisemaan edes pintaa, onhan tiedon luonne ollut jopa eksponentiaalisesti tuplaantuva. 

Mitä voisi pitää tiedon paikkana, niin typerältä kuin sen pohtiminen voikaan vaikuttaa, heh. Tiedolla on ollut monia merkityksiä ihmiskunnan historiassa ja se on herätellyt monenlaisia tulevaisuuden visioita, itsensä päälle kasaten. Tosin välillä se toiminta on harpponut "dynaamisesti", useimmiten täysin vailla menneen kahleita. Tämän hetken tietovaltikkaa pitelee eittämättä tiede, ainakin niin annetaan ymmärtää. "Tiede" on raaka yleistys, mutta olkoon. Tieto toki ylläpitää myös koko talousjärjestelmäämme, nyt kun itsensä korkeampiarvoisuuden illuusion ylläpidosta, mukamas (valtikka-metafora), tuli puhe. Mutta mikä on tuon tietopiirin totuudellinen paikka todellisuudessamme?

 Seuraavassa pätkä dialogia teoksesta Elämän kokonaisuus (The Wholeness of Life):

Jiddu Krishnamurti: "Sanoisitteko siis, että tietäminen - tietää - on menneisyyttä?"
David Bohm: "Kyllä, tarkoitan, että se, mitä tiedämme, on menneisyyttä."
Krishnamurti: "Tieto on menneisyyttä."
Bohm: "Vaara piilee siinä, että sanomme tietoa nykyisyydeksi."
K: "Juuri siitä on kysymys."
B: "Toisin sanoen, jos sanoisimme menneisyyttä menneisyydeksi, arvelisitteko, ettei osittumaa tarvittaisi?"
K: "Mitä tarkoitatte?"
B: "Jos sanoisimme, jos tunnistaisimme ja tunnustaisimme menneisyyden menneisyydeksi, siis menneeksi, ja niin ollen tietomme olisi menneisyyttä, se ei panisi alulle osittumista."
K: "Aivan oikein."
B: "Mutta jos sanomme, että se, mitä tiedämme, on juuri nyt läsnäolevaa, panemme alulle osittumisen."
K: "Aivan oikein."
B: "Koska tyrkytämme tuon osittaisen tiedon kokonaisuudelle."
K: "Sanoisitteko että, että tieto on osittamistekijä? Tämä on melkoinen pala nielaistavaksi!"
B: "Lisäksi on paljon muita tekijöitä."
K: "Aivan niin, mutta tuo saattaa olla ainoa tekijä!"
B: "Mielestäni meidän pitäisi katsoa asiaa siltä kannalta, että ihmiset toivovat tiedon avulla voittavansa osittumisen."
K: "Tietenkin."
B: "Siis voivansa luoda tietosysteemin, joka yhdistää kaiken."
K: "Eikö tuo ole osittumisen päätekijöitä, ehkäpä ainoa tekijä?"

...

B: "Eikö meidän olisi parempi sanoa, että koko tietoa koskeva sekaannus johtuu osittumisesta?"
K: "Taannoin puhuimme tuosta - taito on asioiden panemista oikeille paikoilleen. Panen siis tiedon oikealle paikalleen."
B: "Niin, ettei se aiheuta meissä hämmennystä."
K: "Tietenkin."

"Iso B" ja "iso K" viittasivat ilmiselvästi, että tieto saattaisi olla hämmennystekijä nykymuodossaan, erityisesti kun sillä on vaikutusvaltaa psykologisesti: ehkä eräänlainen osittuma, joka yrittää pyrkiä kokonaiseksi tai mieltää itsensä "kokonaisena toimijana". Se on valtava paradoksi. Tieto on eittämättä kätevä työkalu, mutta onko se tällä hetkellä oikealla paikalla. Oikealla paikalla viitataan eräänlaiseen vastakohdattomaan oikeaan, luonnolliseen. Tieto on illuusio, kun se mieltää itsensä kokonaisuudeksi, sillä sen juuri on todellisuuden osittaminen. Tällaiseen johtopäätökseen voisi tulla, vaikkei sen missään nimessä tarvitsisi olla niin. Tieto on myös ajatuksen polttoaine, onko ajatus erillään ajattelijasta?  Ajattelu voisi olla ajatuksesta, siis tiedosta, vapaata tiedon utilisointia? Vallitseva yleiskäsitys ajattelusta sekoittuu lähes täysin ajatuksen, siis mennen pohjalta toimimiseen; menneellä perusteluun, "ajatusrefleksijärjestelmän" hienosäätöön tai tyhjäkäyntiin. Toimien osittumasta sekä luodun eheyden hienoista visioista käsin ja niin poispäin. Kenties tai kenties ei.

 Kokonaistoiminta, "eheä toiminta" tai luonnollinen toiminta, on tiedosta vapaata tajunnanvirtaa, todellisinta "hetkessä ja todellisuudessa elämistä". Ei mitään valaistushömppää, vaan yksinkertaista avointa ja vapaata toimintaa, vailla tarpeetonta konfliktia. Vapaata vuorovaikutusta, voisi olla toinen tiivistemuoto. Tieto on mennyttä, heräteltyä osittumaa, peliä jota ei tarvinne ottaa liian vakavasti. Se ei tarkoita tiedotonta aivokuolemaa, vaan tiedosta vapaata, tietoa työkaluna utilisoivaa älyä, joka on muuta kuin tietämykseen pohjautuva tekoäly? Esimerkiksi Da Vincin ja Einsteinin voisi väittää toimineen melko laajaltikin tuolta pohjalta, ehkä. Kun tietomekanismi näkee oma toimintansa kauttaaltaan, se lakkaa olemasta pelkkä mekanismi, ehkäpä se astuu silloin avarampaan kenttään. Millainen todellisuus tuollaisesta kollektiivisesta toiminnasta "kukkisikaan"?

Vielä jatkoa samasta dialogista:

Krishnamurti: "...mutta kun tietoa käytetään psykologisesti..."
Bohm: "Niiden välinen ero olisi nähtävä selkeämmin. Auto sinänsä on nähdäkseni osa, rajoittunut osa, jota voidaan käsitellä tiedon avulla."
K: "Se on elämän rajoittunut osa."
B: "Elämän osa, kyllä. Kun sanon 'olen se-ja-se', tarkoitan koko itseäni, ja niin ollen sovellan osaa kokonaisuuteen. Yritän osan avulla ymmärtää kokonaisuutta."
K: "Kun tieto olettaa ymmärtävänsä kokonaisuuden..."
B: "Mutta se on usein tavattoman ovela, koska en aivan avoimesti jankuta, että ymmärrän kokonaisuuden, ja kuitenkin tuo ajatus sisältyy siihen peitetysti, kun sanon, että koko minä on tällainen."
K: "Aivan, aivan."
B: "Siihen sisältyy olennaisesti, että kokonaisuus on tällainen. Koko minä, koko elämä, koko maailma." 

... 

B: "Jos puhun sinusta, en saisi sanoa, että tiedän kaiken, koska et ole koneen tavoin rajoittunut osa. Kone on jokseenkin rajoittunut, ja voit tietää siitä kaiken tarpeellisen. Joskushan se hajoaa."
K: "Niin juuri."
B: "Mutta kun kysymyksessä on toinen ihminen, et voi todellakaan tuntea häntä. Mennyt kokemus ei paljasta sinulle olennaisinta."

Ehkeipä tieto sittenkään ole niin oleellista, vaan se miten osaamme nähdä sen olemuksen ja vuorovaikuttaa toinen toisiimme siltä avoimelta pohjalta. Tiedon luoma on tiedolla hahmotettavissa. Mikä ei ole tiedon tai esimerkiksi tieteen teorioiden todentama (tiedon, ajatuksen, "ajan tuolla puolen oleva"), ei voi olla tiedolla, osittumalla kokonaisuudeksi puristettavissa. Ehkä olisi paremminkin niin, että jokin sanaton yksinkertaisuus on kokonaisuus, tieto on tuon kokonaisuuden osa, mutta kaukana sen "ajattomasta viisaudesta", paitsi jos näkee paikkansa. 

Ehkä.