Arvonanto

Kielenkäyttömme ja sen ilmeiset vaikutukset ajattelutapoihin on ollut toistuva teema päänupissa. Eipä siis liene ihme että siitä kirjoitan? Nyt käsiteltävä skeema on hiippaillut mielessä Robert M. Pirsigin teosten ensilukemisesta asti. On ehkä jopa sanattoman myötätunnon mukaista antaa arvoa oivalluksen lähteelle niin muistaessaan, sillä joskus eksyy luulemaan joitakin poimintoja kokonaan omien mielenkeitosten tuotoksiksi, missä ei toki myöskään ole vikaa; ovathan ajatuksemme noin muutenkin eräänlaisia kollektiivisesta sekasopasta "omalla flavorilla" nyhdettyjä hermorataharakanpesiä? Jälleen iso painoarvo omalle arkitodellisuudelle, siellä asioiden arvo joko on tai ei.

Pirsig käsittelee kirjoissaan olemassaolon filosofiaa, johon tämäkin osanen liittyy. Pääsemme pikkuhiljaa kaartamaan aiheeseen. "Olosuhde A aiheuttaa olosuhteen B" (tai sama monikossa), tähän tapaan tarkastelemme asioita erittäin usein. Esimerkkinä vaikkapa resepti, jossa on lista ainesosia ja työvaiheita, jotka yhdessä aiheuttavat vuorovaikutuksensa kautta valmiin ruoan. Tai vaihtoehtoisesti mikä tahansa IKEA:n kokoamisohje. Myös kulttuurissamme intellektualismin pääkallopaikalla tuulettelevat tieteelliset johtopäätökset ovat yleisesti tämän mallin mukaisia; luokittelua ja analyyttista pilkkomista, joista sitten johdetaan välillä summia eli kokonaisuuksia. Ehkä mainittu ilmaisutapa on hieman kallellaan analyyttiseen ääripäähän? Jos hurjaksi ruvetaan, voisi jopa puhua kylmäkiskoisesta ilmaisusta? Mites se "huuhaa" eli tunnepuoli (joka täytynee tietenkin rajata erikseen, heh)?

Nyt tullaan (vihdoin!) otsikon vihjailemaan varsinaiseen ytimeen, eli vuorovaikutustapahtuman vaihtoehtoiseen, kenties kokonaisvaltaisempaan ilmaisemiseen. Sen sijaan, että ilmaisisimme "A aiheuttaa B:n", voisimme sanailla "edellytys A on arvokas B:lle". Käytetään havainnollistavana esimerkkinä vaikkapa sairaalaa. Todennäköisemmin saattaisimme sanoa, että sairaalakokonaisuus koostuu kiinteistöhuollosta, itse rakennuksesta, irtaimistosta, sairaanhoitajista ja lääkäreistä (ynnä muusta). Mutta vaihtoehtoisesti voisimme ilmaista asian näin: kiinteistöhuolto, rakennus irtaimistoineen ja lääkärit sairaanhoitajineen (ynnä muineen) ovat kaikki arvokkaita sairaalakokonaisuudelle. Eikö se ilmaisisi asian myötätuntoisemmin ja todentuntuisemmin niin kaikkia osia, kuin kokonaisuuttakin kohtaan, kertoen kuitenkin samalla juuri saman asian eli faktan?

Raha olisi hauska käyttää tämän ajatusmallin kautta; hengissä pysymiselleni on arvokasta että minulla on rahaa ruokaan, veteen, suojaan ja vapaa-aikaan. Rahan arvolle on puolestaan arvokasta että alistan perustarpeeni sen arvoa tukevaan reseptiin, tietysti kaiken muun tavaran ohella? Ne ihmiset, keillä on eniten rahaa saavat nauttimansa arvon yhteiskunnan arvonannosta rahalle? Vallan arvon reseptille arvokasta on varakkaiden nauttima, yhteiskunnan arvonanto pahalle? Pahan resepti eli räikyvä konflikti ihmisten keskinäisessä arvossa, saa arvonsa rahan arvosta? Ehkä meni ihan metsään, mutta hupaisa ääreismustavalkoinen sanaleikki siitä huolimatta.

Ehkä arvonanto tihkuisi tämän ilmaisutavan kautta juuri todellisuudellemme oleellisimpaan, arkeen — arvokasta ja huolella rajattua vapaa-aikaa toki unohtamatta. Kenties yksi osatekijä myötätuntoisemman maailman reseptissä? Hups! eikun siis arvokasta myötätuntoisemman maailman reseptille?