Törmään Platonin toteamaan "epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus" ja katson maailmaa.
Sitten näen Aristoteleen tokaisseen, että "politiikka on yhteiskunnan pyrkimystä hyvään elämään" ja tunnen rohkaisun kipinän.
Platon palauttaa kuitenkin tylysti maanpinnalle, kun huomaan hänen todenneen: "Vaikuttaa siltä, että kaikkeen petolliseen liittyy kyky lumota."
Kuin piruillakseen, toteaa Aristoteles lohdulliseen sävyyn: "Luonto ei tee mitään turhaan."
Kaipa se on sitten niin, että "oppimiseen ei ole muuta alkua kuin ihmettely", kuten tuumasi Platon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti