Subjektiivisille näkemyksille annetaan ehkäpä liialti painoarvoa, eroihin keskittymiselle. Se näyttää yhä selvemmältä liiallisuudessaan? Luohan ihminen juuri noihin omiin subjektiivisiin näkemyksiin ja motiiveihin velloutumalla mahdollisia muureja vuorovaikutukselle. Aito rehellinen mielipide siitä millainen maailman tulisi olla? Ehkei sen tosiaan pitäisi olla mielipide lainkaan, ennemminkin omakohtaisesti oivallettu, perin yksinkertainen ystävällisyys, jonka päälle sitten voi ikään kuin kasata "leikkimielisiä mielipiteitä"? Raju johtopäätös, ehkä.
Mihin nykytila sitten viittaa, voisi olla tuo eroihin keskittymisen liiallisuus, joka ruokkii konfliktia, muureja ihmisten välillä, kilvoittelua ja eriarvoisten hierarkioiden porskuttamista. Ehkä tuon vastakohtiin keskittymisen täyden överiyden täysi havaitseminen hälventäisi sen, jolloin voitaisiin vain keskittyä monimuotoisuutta arvostavaan ystävällisyyteen toiminnan ytimenä, yksilötasolta alkaen?
Enkä väittäisi sitä tuolla tavoin havaittuna utopiaksi, ennemminkin potentiaaliksi, jota liialliset eroihin keskittymiset ovat etäännyttäneet kollektiivisella tasolla ja jota enemmän tai vähemmän hienovaraiset ryhmäpaineet esimerkiksi valtamedian toimesta ruokkivat, liiaksi. Potentiaali kärsimyksen ja konfliktin hälvenemiselle on ainakin ilmeinen, mikäli ihmiset höllentäisivät eroavaisuuksien kyöhnäämistä. Eikö se olisi oleellista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti