Informaatiotulva

Omakohtaisen havainnon kautta tuntuu olevan helposti nähtävissä, että nykyajan merkittävimpiä ilmiöitä on informaatiotulva. Siinä on tullut kahlattua ja harpottua jokunen vuosi ja välillä tuntuu, että todella eksyy täysin eheästä hahmotuksesta, yksinkertaisesta ytimestä, sikäli mikäli sitä missään vaiheessa on. Pikemmikin voisi sanoa olevan oletusarvoista, ettei tuo yksinkertainen universaali viisaus riittävästi erotu mukautumisleikeissä.

Etsimismentaliteetti, joka omakohtaisesti on ollut vallalla, kantaa edelleen liitoaan, samoin pohdiskelu ja filosofointi, onneksi useimmiten riittävällä leikkimielisyydellä, väittäisin. Joka tapauksessa tuntuu, että etsimisen ajava voima on pysähtynyt. Jokin universaalinen tulee niin ilmeisenä vastaan nurkassa kuin nurkassa, hieman eri painotuksin tai harhautumin, ettei ehkä hyödytä etsiä koko ajan nenän edessä olevaa neulaa. Tulvan keskeltä löytyy kyllä rojua ja kiinnekohtia jos siihen sukeltaa, se on sen luonto. Se voi myös hukuttaa täysipainoiseen mukautumiseen ja vastakohtansa ruokkimaan äärivastustukseen tai olla sitä tekemättä.

Todellisuus on nyt, tästä löytyy kaikki kun sen riittävän syvästi näkee. Kannattelemme nykyistä todellisuuttamme jakaessamme itsemme todellisuuden hahmottajiksi ja todellisuuden hahmotettavaksemme ja siihen kulutamme aikaamme. Ihmisellä on jo kauan ollut jatkuvaluontoinen potentiaali siirtää universaali, kollektiivinen viisaus ja vastakohdaton hyvyys toimintaan. Väittäisin, että tämä ilmeinen potentiaali on ollut olemassa vähintään siitä asti kun ihminen kykeni turvaamaan elinyhteisönsä perustarpeet; saavutettuaan niiden riittoisuuden, joka ei kuitenkaan riittänyt (kuin ehkä joillekin muinaiskansoille?). Entä riittääkö nykyihmiselle mikään? Mikä olisi se riittoisuuden taso, jonka johdosta kollektiivinen ihminen voisi keskittyä oleelliseen, muutoinkin kuin hetkellisin ja osittunein pilkahduksin? Onneksi ei ole mitään hätää, eikä pelättävää vaikka hienosäädetty fiasko kummasti ihmestyttää ja kummastuttaakin pientä kulkijaa.